Romaniasioiden hallinnolliset rakenteet

Valtakunnallisen romaniasiain neuvottelukunnan tehtävänä on edistää romaniväestön tasavertaisia yhteiskunnallisia osallistumismahdollisuuksia sekä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä elinolosuhteita. Se toimii Suomessa romanien ja viranomaisten välisenä yhteistyö- ja asiantuntijaelimenä. Romaniasiain neuvottelukunta toimii sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä. Neuvottelukunta on perustettu vuonna 1956.
 
Valtioneuvosto asettaa neuvottelukunnan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Neuvottelukuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja enintään 16 muuta jäsentä.  Puolet neuvottelukunnan jäsenistä edustaa romaniväestöä. Muut jäsenet edustavat sosiaali- ja terveysministeriön, ulkoasiainministeriön, sisäasiainministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, ympäristöministeriön, Opetushallituksen ja Suomen Kuntaliiton hallinnonaloja. Neuvottelukunnalla on kokopäivätoiminen pääsihteeri ja osa-aikainen osastosihteeri. Pääsihteeri valmistelee neuvottelukunnan työtä ja toimeenpanee neuvottelukunnan päätöksiä. Neuvottelukunnan puheenjohtaja on yleensä istuva kansanedustaja.
 
Neuvottelukunta kokoontuu vuosittain 6-8 kertaa. Neuvottelukunta järjestää vuosittain valtakunnallisia seminaareja, joihin kutsutaan sekä viranomaisia että romaniväestön edustajia. Seminaarit liittyvät ajankohtaisiin teemoihin, jotka kirjataan vuosittain neuvottelukunnan toimintasuunnitelmaan. Neuvottelukunnalla on pitkät perinteet myös pohjoismaisesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä. Työn painopiste on kotimaan toiminnassa, mutta kansainvälinen yhteistyö etenkin romaniväestön integroitumisen, ihmisoikeuksien, vähemmistöjen suojelun ja syrjinnän torjumisen alalla on vakiintunut osa neuvottelukunnan tehtäväkenttää.
 
Romaniasiain neuvottelukunnan työn tuloksia ovat muun muassa:
  • Romanipoliittisen ohjelman valmistelu ja käynnistäminen;
  • Vuonna 2012 julkaistu Suomen romanien historia -kirja;
  • Kansainvälinen romaninaisten konferenssi, joka järjestettiin yhteistyössä Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen, Euroopan neuvoston ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan kanssa 16.-17.9.2013;
  • Alueellisten romaniasiain neuvottelukuntien ja niiden suunnittelijoiden virkojen perustaminen;
  • Romaniväestön koulutusryhmän (aiemmin nimeltään Romaniväestön koulutusyksikkö) perustaminen Opetushallitukseen vuonna 1994;
  • Romanikieltä ja -kulttuuria koskevan lainsäädännön vahvistuminen perustuslaintasoiseksi sääntelyksi (Perusoikeusuudistus 1995, perustuslakiuudistus 2000 ja perustuslakia alemmantasoista sääntelyä vuodesta 1994 alkaen);
  • Romano Mirits -ohjelma Yleisradioon vuonna 1995 yhdessä romanijärjestöjen kanssa;
  • erityisasuntolaki (Laki mustalaisväestön asunto-olojen parantamisesta) ja siihen sisältyvä erityisrahoitusjärjestelmä. Laki oli voimassa 1.1.1976 - 31.12.1981;
  • Ensimmäiset aikuiskoulutusohjelmat 1980-luvulla;
  • Neuvottelukunta vaikutti merkittävästi myös kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 37/1970) voimaansaattamiseen.
 
Valtakunnallisen neuvottelukunnan lisäksi Suomessa toimii neljä alueellista romaniasiain neuvottelukuntaa Etelä-, Lounais-, Itä- ja Pohjois-Suomen aluehallintovirastojen yhteydessä. Alueelliset neuvottelukunnat toimivat romaniväestön ja viranomaisten poikkihallinnollisina yhteistyöeliminä. Neuvottelukuntien työskentelyn tavoitteena on romanien aseman ja elinolosuhteiden kehittäminen paikallisella ja alueellisella tasolla sekä romanien osallistaminen heitä koskevaan päätöksentekoon. Alueelliset neuvottelukunnat pyrkivät myös torjumaan romaneihin kohdistuvaa syrjintää ja edistämään yhdenvertaisuutta.
 
Neuvottelukuntien asema ja tehtävät perustuvat valtioneuvoston asetuksiin (VNA 1091/2003 ja VNA 1350/2009).
 
Alueellisten neuvottelukuntien lisäksi monet kunnat ovat perustaneet paikallisia romanityöryhmiä. Paikalliset romanityöryhmät toimivat romanien ja viranomaisten yhteistyön foorumina paikallisella tasolla. Noin 20 kunnassa toimii paikallinen romanityöryhmä. Alueelliset romaniasiain neuvottelukunnat tukevat paikallisryhmien toimintaa: aktiivisesti toimiva romanityöryhmä on hyvä jatke alueellisen neuvottelukunnan toiminnalle. Paikallinen romanityöryhmä voi edistää hyvien käytäntöjen jalkautumista kuntatasolla ja ottaa kantaa paikallisiin ja spesifeihin kysymyksiin.
 
Järjestöjen rooli
 
Suomessa toimii sekä valtakunnallisia että paikallisia romanijärjestöjä. Järjestöjen toimintakenttä on laaja: ne voivat keskittyä esimerkiksi sosiaalisen, hengellisen ja vapaa-ajan virikkeitä tarjoavaan työhön tai lapsi-, vanhus- ja perhetyöhön. Lisäksi monet järjestöt julkaisevat omaa lehteä, jossa ainakin osa artikkeleista on romanikielisiä. Tämä tukee romanikielen käyttöä ja kielen säilymistä. Romanijärjestöt edistävät myös romaniväestön yhteiskunnallista näkyvyyttä ja tarjoavat romaneille mahdollisuuksia vaikuttaa ja osallistua romaneja koskevaan päätöksentekoon.