Yksinkö yhteisössä?

Romanien elämä on muuttunut parin viime vuosikymmenen aikana voimakkaasti.

Perinteiset ammatit ovat hävinneet, ihmiset ovat asettuneet aloilleen, käyvät enemmän kouluja kuin ennen ja ovat nähneet muutakin maailmaa kuin Suomea ja Ruotsia. Silmät ovat auenneet ympäröivälle elämälle, pikkaisen ja pikkuhiljaa.

Oman ryhmän kehittyminen on edellytys sille, että romanit ovat yhdenvertaisia ja aktiivisia jäseniä yhteiskunnassa. Yhteisön on itse haluttava kehittyä, muuten asiat eivät etene. Tätä romaniyhteisön on yhä paikoitellen vaikea hyväksyä. 

Yhteisön on itse haluttava kehittyä, muuten asiat eivät etene.

Väitän, että yhtä, yhtenäistä suomalaisen romanin identiteettiä ei ole olemassakaan. Vaikka olemme hyvin pieni ryhmä, romaniväestöön kuuluu hyvin erilaisia ihmisiä, kuten kaikkiin muihinkin yhteisöihin.

Tästä huolimatta monella tuntuu olevan selkeä kuva siitä, miltä ”oikean romanin” pitää näyttää, miten pukeutua ja käyttäytyä, mitä tehdä työkseen ja jopa millaista musiikkia  laulaa.

Olen peräänkuuluttanut jo kauan romanien yksilön vapautta ja oikeutta olla oma itsensä.

Moni voikin olla vapaasti omanlaisensa perheen ja lähisuvun keskuudessa, mutta sama vapaus pitäisi saada myös koko romaniyhteisöön. Ihmisillä pitäisi olla voimaa ja tahtoa tukea toisiaan olemaan aidosti sitä, mitä he ovat.

Romaniyhteisö on Suomessa niin pieni, että erilaisuuden ja monimuotoisuuden kohtaaminen sekä toisen yksityisyyden kunnioittaminen ovat valitettavasti vielä hukassa ja yhteisesti opeteltavia asioita. 

Romaniväestössä on ryhmiä, jotka ovat saaneet syyttä  paljon lokaa päälleen. Näitä ovat muun muassa lasten- ja kasvattikodeissa kasvaneet romanit samoin kuin seksuaalivähemmistöt.

Seksuaalivähemmistöihin kuulumista pidetään edelleen niin pahana asiana, että kymmenet näihin vähemmistöihin kuuluvista joutuvat elämään kaksoiselämää.

He perustavat perheen, jopa pukeutuvat perinteisesti, mutta seurustelevat salassa samaa sukupuolta olevan kanssa.

Myös romanitaiteilijat koetaan paikoin uhkana vanhoille tavoille ja perinteille. Romaniyhteisön tulisi olla ylpeä siitä, että romaneissa löytyy monenlaisia ihmisiä.

Olen edesmenneen ennustajan tytär, mutta en silti haluaisi pohtia tulevaisuutta.

Minun on valitettavasti vaikea uskoa, että romaniväestö muuttuisi armollisemmaksi monimuotoisuudelle oman elinikäni aikana. Uskon, että Suomen romaniväestö ei varsinaisesti monimuotoistu, vaan hajaantuu kauemmaksi toisistaan, erilaisiksi ryhmiksi.

Suurin osa romaneista elää melko tavallista elämää - mitä se kenelläkin sitten onkaan.

Silti laitapuolen kulkijoita, suvaitsemattomia, erilaisissa fundamentalistisissa ryhmissä toimivia ja päihteiden käyttäjiä on paljon pienessä ryhmässämme, joten työ heidän keskuudessaan tuskin loppuu koskaan.

On kuitenkin hyvä muistaa, että kansainvälisyyden myötä myös romaninuorilla on aivan eri mahdollisuudet kuin ennen. Toivottavasti tämä avaa vielä enemmän nuorten silmiä. Silloin alkaa ehkä myös muutos parempaan.

Jonakin päivänä romaniyhteisössä saa olla jäseninä monimuotoisia yksilöitä, erilaisia osaajia ja ajattelijoita, eikä tarvitse olla enää yksin yhteisössä.

Teksti: Janette Grönfors, sosionomi, Master of Humanities