Vaatteiden alla on ihminen - Hanna Nyman

Kun Hanna Nyman sai peruskoulun suoritettua, hän päätti valita lyhimmän tien ammattiin ja kävi talouskoulun. Myöhemmin elämä yllätti ja hänestä tulikin opettaja.

”Alakoulu sujui hyvin, mutta yläasteelle siirryttäessä alkoi kiusaaminen.

Nimittely, haukkuminen ja porukan ulkopuolelle jättäminen oli jokapäiväistä ja tuntui raskaalta, vaikka en ollut ainoa, jota kiusattiin. Kiusaaminen loppui, kun muutimme, ja pääsin vaihtamaan koulua.

Aikuisena päädyin kouluavustajan tehtäviin. Työni ansiosta sain aivan uuden näkökulman koulumaailmaan ja ihastuinkin siihen silmittömästi.

Kouluavustajan työ ei kuitenkaan ollut sitä mitä halusin tehdä. Tuntui, että minulla ei ollut mahdollisuutta puuttua näkemiini epäkohtiin.

Tämän jälkeen tiesin, mitä haluan tehdä. Päätin, että minusta tulee opettaja!

Minulta kysytään usein, minkälainen oppilas romaninuori on. Tällaiseen kysymykseen ei ole vastausta. Niin monta kuin on romanioppilaita, niin monta on erilaista oppijaakin.

Kotiolot, koulumenestys, ystävät, terveys ja luonne sekä henkilökohtaiset vahvuudet ja heikkoudet vaikuttavat kaikki koulunkäyntiin niin romaneilla kuin valtaväestölläkin.

Myös koulujen välillä on suuria eroja siinä, miten romanioppilaisiin suhtaudutaan. Toisinaan he sulautuvat muiden joukkoon ongelmitta ilman, että heitä ajateltaisiin erityisesti romaneina. Jos samassa koulussa on useampia romanilapsia, he helposti ryhmittyvät keskenään.

Kun vertaan nykypäivää omiin kouluaikoihini, selvä parannus on kodin ja koulun välisen yhteistyön lisääntyminen. Opettajat eivät ole enää niin suuria auktoriteetteja, vaan heitä on helppo lähestyä.

Romanivanhemmat haluavat, että heidän lapsensa kävisivät koulunsa hyvin loppuun ja jatkaisivat opintojaan, mutta usein heiltä itseltään puuttuvat työkalut auttaa lapsia esimerkiksi läksyissä. Tällöin opettajan rooli korostuu.

Vaikka en työskentele romanivaatteissa, olen joutunut työhönottotilanteisiin, joissa työnantajaa kiinnostaa enemmän vaatetukseni ja taustani kuin pätevyyteni.

Lapset suhtautuvat minuun kuin keneen tahansa opettajaan.

Lapset itse suhtautuvat minuun kuin keneen tahansa opettajaan. Lapsilla on taito nähdä ihmiset ”värisokeina”: he eivät näe erilaisuutta niin, kuin me vanhemmat sen näemme.

Opetin joitain vuosia sitten toista luokkaa. Lapset eivät tienneet minun olevan romani, koska käytän työssäni tavallisia vaatteita.

Kesäloman alettua eräs tyttö oli jäänyt kovin kaipaamaan Hanna-opettajaa. Eräänä päivänä tytön ollessa ulkona leikkimässä, hän näki pihassaan romaneita.

Tyttö juoksi pelästyneenä sisälle. Äiti kertoi hänelle, että Hanna-opettaja, jota tytär niin kovin ikävöi, on myös romani.

Vaatteita ei tarvitse pelätä. Niiden alla on aina ihminen.”

Teksti ja kuvat: Maria Friman, toimittaja