"Täytän oman velvollisuuteni pää pystyssä"

Kiinteistönhoitajaksi opiskeleva Frans Kemiläinen haluaa murtaa ennakkoluuloja tekemällä työnsä hyvin.

Kun Frans Kemiläinen oli 16-vuotias, kolme vuotta tuntui hänestä pitkältä ajalta. Liian pitkältä.

Kuopiolainen Kemiläinen opiskeli tuolloin veneenrakennusta ammattikoulussa Savonlinnassa. Seudulla ei asunut tuttuja, ja Kemiläinen oli yksinäinen. Vuoden jälkeen koulu jäi kesken.

Kotona oli aina korostettu koulutuksen merkitystä ja Kemiläinen hakeutui nopeasti puulinjalle Kuopiossa. Sekin jäi kesken.

- Nyt tuntuu hassulta, että en pystynyt sitoutumaan kolme vuotta kestävään kouluun, 23-vuotias Kemiläinen naurahtaa.

Hän lähti kiertämään maata kavereiden kanssa, teki sekalaisia töitä ja tapasi tulevan vaimonsa. Pari asettui asumaan Helsinkiin ja kaksi vuotta sitten syntyi perheen esikoinen.

Käden jälki esiin

Helmikuussa Kemiläinen aloitti Diakoniset kiinteistöpalvelut oy:ssä ensin harjoittelussa, keväällä oppisopimuksessa. Koulutus kiinteistönhoitajaksi kestää pari vuotta.

Diakoniset kiinteistöpalvelut on sosiaalinen yritys, eli se työllistää henkilöitä, muun muassa maahanmuuttajia, joiden on vaikea saada töitä vapailta markkinoilta. Yrityksen asiakkaina on esimerkiksi lastenkoteja, perhe- ja lapsityön yksiköitä, vuokra-asuntoyhtiöitä ja ikääntyneiden hoivakoti.

Kemiläisellä on oppisopimuksesta pelkästään hyvää sanottavaa.

- Täällä oppii koko ajan uutta. Ilmapiiri on hyvä, työkaverit ja esimies mukavia ja saan tehdä töitä käsilläni.

Valttina asiakaspalvelu

Työhön kuuluu sisä- ja ulkoalueiden hoitoa sekä pieniä korjauksia ja huoltotöitä ovien avauksista lamppujen vaihtoon.

Kemiläinen tietää hyvät puolensa työntekijänä.

- Olen oma-aloitteinen, ahkera ja tarkka. Jos työn jälki ei miellytä, teen uudestaan. Jos en jotain osaa, opettelen.

Esimies, huoltopäällikkö Juha Vähätalo nyökyttelee.

- Frans on tosi motivoitunut ja omaksuu uudet asiat nopeasti. Tänne ei oteta helpolla oppisopimukseen, mutta Fransin kohdalla oli helppo sanoa kyllä.

Ennakkoluulot karisevat, kun tutustumme.

Yksi Kemiläisen vahvuus on asiakaspalvelu.

- Vanhemmat asiakkaat ovat aika suorasukaisia palautteessaan. Moni on tullut ihan erikseen kiittämään Fransilta saamastaan hyvästä palvelusta, Vähätalo sanoo.

- Tulen tilanteisiin omana itsenäni, en romanina. Ennakkoluulot yleensä karisevat, kun tutustumme, Kemiläinen huomauttaa.

Hän pukeutuu päivisin työpusakkaan, turvakenkiin ja suoriin prässihousuihin, joiden lahkeet hän pujottaa sukkien sisään. Peittävä pukeutuminen takaa sen, että hän voi tavata myös vuokratalojen vanhempia romaniasukkaita.

- Minulle romanius on toisten kunnioittamista ja hyvää käytöstä. Pelkkä romanivaate ei riitä.

Tekijälle töitä

Ennen nykyistä pestiään Kemiläinen on paistanut pitsaa, tarjoillut, myynyt rautakaupassa, myyntineuvottelijana ja niin edelleen.

- Kuopiossa oli usein vaikea päästä edes haastatteluun, koska kaikki tiesivät, että olen romani. Pääkaupunkiseudulla tätä ongelmaa ei ole ollut.

Fransin äiti on pääväestöä ja siksi sukunimi ei välttämättä paljasta Kemiläisen etnistä taustaa. Joskus hän on haastattelussa huomannut, että kiinnostus palkkaamiseen loppuu kuin seinään, kun hän astuu sisään.

- Jos en kelpaa taustani vuoksi, sille ei voi mitään. En murehdi sitä, mihin en voi itse vaikuttaa.

Nyt Kemiläinen haluaa suorittaa oppisopimuksen loppuun ja päästä työelämään.

- En haaveile pilvilinnoista, mutta uskon, että hyvälle tekijälle löytyy töitä. Haluan täyttää oman velvollisuuteni pää pystyssä ja saada samalla ruokaa pöytään.

Teksti ja kuvat: Susanna Kaaja, toimittaja