Asuntokurjuus kuriin

1960-luvulla Suomi oli yksi Euroopan nopeimmin kaupungistuvista maista. Maaseudullakin siirryttiin tuvista kohti omakotitaloja.

Myös romanit yrittivät hankkia vähitellen omia asuntoja. Se ei ollut helppoa, koska viranomaiset ja naapurit pyrkivät usein estämään muualta tulleiden romanien muuttamisen omalle alueelleen.

Torjunta herätti romaneissa katkeruutta. Helsingin Sanomat haastatteli vuonna 1954 Puistolan hökkelikylässä Väinö Hagertia:

Silloin, kun meitä tarvittiin maanpuolustukseen, me kyllä kelpasimme, mutta nyt me emme enää ole mitään. Meille ei vuokrata eikä myydä maatilkkua, jolle saisimme perustaa tönömme, koska kunnat eivät halua mustalaisia alueelleen.

"Lattiana pelkkä maa"

Helsingin Sanomien artikkelissa vuodelta 1954 kerrotaan Helsingin Puistolassa asuntokurjuudessa elävistä romaniperheistä:

Oviaukko oli tukittu jollakin huovalla. Kun se vedettiin syrjään, avautui eteen pieni pimeähkö huoneentapainen, jossa ei ollut juuri muuta kuin peräseinällä suuri vuodelaveri sekä jostakin peltipöntöstä tehty kamina. Lattiana oli pelkkä maa, jossa lapset nukkuivat. 

Kaminassa paloi tuli, ja ilma tuntui epämiellyttävän kostealta. (...) Vanhemmilla on kova hätä siitä, miten perheen käy, kun talvi pakkaa päälle. Nytkin saa jo koko yön pitää tulta kaminassa, jotta huone säilyisi edes jotenkuten lämpimänä. Rakennelmaa ei ole lupa millään vahvistaa, sillä silloin tulevat viranomaiset ja hävittävät sen kokonaan.

Koulunkäynti hankalaa

Huonot asunto-olot vaikeuttivat koulunkäyntiä. Lapset kävivät koulua sukulaisten luota, väliaikaissuojista ja purkutaloista käsin. Opettajien mukaan lapset aloittivat koulun innokkaina, mutta jo kevätlukukaudella monet jättivät sen kesken.

Huonot asunto-olot vaikeuttivat koulunkäyntiä.

Taivasalle jääneitä perheitä painostettiin antamaan lapsensa lastenkoteihin, eikä varsinkaan yksinhuoltajille jäänyt usein muita vaihtoehtoja kuin suostua. Huostaanotot olivat julma tapa hoitaa asunnottomuutta ja köyhyyttä.

Mustalan komitea 

Romanien asuntotilanne oli yksi suurimmista syistä, miksi valtioneuvosto asetti vuonna 1953 niin sanotun Mustalan komitean. Sen tehtävä oli selvittää, miten romanit saataisiin ”sopeutumaan yhteiskuntaan”. Romanit eivät itse olleet mukana työryhmässä.

Mustalan komitea suositteli romanilasten huostaanottoja ja heidän kasvattamistaan ”normaalielämäntapaan” lastenkodeissa. Lisäksi komitea ehdotti erityisten työleirimäisten romanikylien perustamista.

Useimmat ehdotukset hautautuivat lopulta vähin äänin. Tärkeä seuraus komitean toiminnasta oli se, että valtioneuvosto perusti Mustalaisasiain neuvottelukunnan vuonna 1956. Sen tehtävä oli edistää romanien elinoloja ja kohentaa koulutustasoa.

Nykyään se on nimeltään Romaniasiain neuvottelukunta ja toimii osana sosiaali- ja terveysministeriötä.

Käheä-ääninen tyttö

Tuula Lind joutui lastenkotiin evakkomustalaisten leiristä 1950-luvulla. Hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan Käheä-ääninen tyttö yhdessä Riikka Tannerin kanssa:

“Tänään myö annetaan likka hoitoon. Ei tässä mikään Jumala auta. Kolkatan olkat ovat koko ajan hätistelemässä. Haluuvat viiä jokaikisen pennun. Viekööt nyt sitten viimeisetkii. Parempi tytön siellä Sipoon lämpimissä huoneissa on olla. Ja saa likka uudet kengätkii sitte ku varttuu. Siell on Seija ja serkutkii.

(...) Rankkasade oli kostuttanut patjat ja telttojen lattialle levitetyt havut ja petivaatteet. Tytön nuha ja yskä olivat entisestään pahentuneet yön aikana.

(...) Väliaikaiseksi aiottu huonstaanotto muuttui ajan myötä lopulliseksi. Emma Lind ei tämän jälkeen enää koskaan hoitanut tytärtään."
(Tammi 2009)

Lähteet:
Tervonen Miika: Romanit ja suuri muutos. Teoksessa Pulma Panu (toim.) Suomen romanien historia. SKS 2012.
Syrjä Hannele ja Valtakari Mikko: Romanien pitkä matka työn markkinoille. Tutkimus romanien työmarkkinoille sijoittumisen edistämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 22/2008.
Airi Markkanen (2003) Luonnollisesti. Etnografinen tutkimus romaninaisten elämänkulusta. Joensuun yliopisto.
Ihmisoikeudet.net