”Mustalaiskysymyksen” paluu sodanjälkeisessä Suomessa

”Mustalaiskysymyksen” paluu sodanjälkeisessä Suomessa
 
Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä teollistuminen, maatalouden koneistuminen ja kauppaverkoston tihentyminen veivät pohjaa romanien kiertävältä elämäntavalta. Muutos maanteiltä omiin tupiin ei ollut helppo, ja työ- ja asuinmarkkinoilla romanit saivat kokea pääväestön ennakkoluulojen koko voiman. Huutavan asuntopulan oloissa suurten kaupunkien liepeille syntyi slummimaisia hökkeli- ja telttakyliä, jotka vetivät viranomaisten ja lehtimiesten huomion puoleensa.
 
Toisen maailmansodan jälkeiset vuosikymmenet olivatkin ns. mustalaiskysymyksen uuden tulemisen aikaa. Huolimatta romanien pyrkimyksistä saada oma äänensä kuuluviin heitä koskevissa asioissa (esimerkiksi Romanengo Staggos-yhdistyksen perustaminen vuonna 1953), valtion romanipolitiikka oli kuitenkin aina 1960-luvun lopulle saakka vahvasti kiinni vanhoissa romanivastaisissa asenteissa. Viranomaisten toimintaa ja julkisia keskusteluita sävytti ajatus romanien kulttuurisesta tai jopa rodullisesta alemmuudesta. Vasta vähemmistöajattelun uudet kansainväliset tuulet ja romaniaktivistien voimistunut poliittinen taistelu 1960-luvun lopulla pakottivat muun yhteiskunnan tarkistamaan kurssiaan.
 
Miika Tervonen