Romanien kirjavat elinolot

1600–1700-luvulla armeija merkitsi romaneille, kuten kaikille köyhille, sekä valtavaa uhkaa että uutta mahdollisuutta. Irtolaisiksi julistettuja pakkovärvättiin Ruotsin armeijan palvelukseen, mutta monet lähtivät vapaaehtoisesti. Sotilas sai laillisen suojelun ja siten turvan irtolaisleimaa vastaan.
 
Värvätyissä joukoissa palvelevat olivat yleensä yhteiskunnan heikompiosaisia. Monen irtolaisuudesta epäillyn – niin romanin kuin valtaväestön edustajan – taustalta löytyi palvelu värvätyissä joukoissa. Tietoja romanisukuisista sotilaista on jo 1600-luvulta, ja 1700-luvulla armeijasta tuli romaneille hyvin yleinen työllistäjä.
Romanit toimivat monesti jalkaväen sotilaina tai kuormarenkeinä, mutta tietoja on myös tykistössä tai laivastossa palvelleista ja rakuunoina sekä rummunsoittajina toimineista romaneista.
 
Elanto pienistä palasista
Armeija tarjosi laillisen suojelun mutta ei leipää koko vuodelle, sillä kruunun säästäessä ylläpitokustannuksissa värvättyjä sotilaita ei pidetty jatkuvassa palveluksessa. Täydentävät elinkeinot olivat loma-aikoina välttämättömiä.
Hevoset tarjosivat romaneille monipuolisen ansion: hevoskauppa sekä hevosten hoito, lääkintä ja kuohitseminen olivat töitä, joita pystyi tekemään esimerkiksi armeijan loma-aikoina. Myös erilaiset käsityöt, kuten kattilanpaikkaus tai pirranvalmistus, toivat oman tärkeän osansa romanien elantoon.
 
Paikasta toiseen
Romanien elinkeinoista monet perustuivat liikkuvuuteen, sillä paikkaa vaihtamalla tavoitti laajemman asiakaskunnan. Vaikka liikkumista jatkuvasti kontrolloitiin, tietyissä tehtävissä liikkuminen oli virallisestikin sallittua ja välttämätöntä.
Yksi tällaisista oli kiertävä lasikauppa. Lasikauppiaat kulkivat maaseudulla myymässä tehtaan laskuun lasitavaraa. Heillä oli virallinen lupa kulkemiseen, ja kaupan yhteydessä oli mahdollista tehdä myös muita kulkemista edellyttäviä töitä.
Romaneita toimi 1700-luvulla myös kiertävinä salpietarinkeittäjinä. Lantapitoisessa mullassa muodostuvaa salpietaria tarvittiin ruudin valmistamiseen. Salpietari oli eroteltava mullasta uuttamalla ja keittämällä, ja tästä työstä vastasivat 1700-luvulla keittopaikalta toiselle kiertävät kruunun salpietarinkeittäjät. Keittäjien asema oli verrattavissa värvättyyn sotaväkeen, ja keittäjiksi pyrittiin yleisesti rekrytoimaan irtolaisia.
 
Piikoja ja porvareita
Romanit työskentelivät myös renkeinä, piikoina ja torppareina, joista toiset jatkoivat myös kiertävien elinkeinojen harjoittamista. Romaniväestö oli hyvin monimuotoista 1700-luvulla. Jotkut romanit saivat itselleen porvaristatuksen tai kävivät kouluja.
Romanien sosiaalinen asema oli 1600–1700-luvulla yleisesti ottaen alhainen, mutta romanit olivat osa laajempaa yhteiskuntaryhmää, joka ansaitsi elantonsa erilaisilla tilapäistöillä. Kirjavien elinkeinojensa vuoksi romanit kytkeytyivät vuosisatojen ajan tiiviiseen vuorovaikutukseen muun yhteiskunnan kanssa.
 
Tuula Rekola