Varhainen historia

Varhainen historia
Suomen romaniväestön ja kirkon suhteet ovat kautta historian olleet läheiset, mutta eivät aina mutkattomat.
Liikkuvan elämäntavan ja irtolaisuuden varhaisvaiheessa Suomessa, ja myöhemmin Ruotsissa, ajanjakson valtakirkot kielsivät sakramentit ja uskonnolliset palvelut kaikilta romaneilta. Tästä hyvä esimerkki on, että 1500 -luvulla, tarkalleen ottaen vuonna 1560, Ruotsin arkkipiispa Laurentius Petri arvioi romanien olevan ei-kristitty kansanryhmä ((Thurfjell, 2013, s. 16). Se, että kirkko torjui romanit, ei kuitenkaan johtanut siihen, että romanit olisivat torjuneet kirkon. Kristinusko ja sen mukaiset tavat säilyivät vahvoina romaniperheissä siitäkin huolimatta, etteivät he voineet harjoittaa niitä kirkon piirissä.
Vähitellen kirkko avautui Ruotsissa romanien suuntaan 1600 -luvun lopulla, ja vuonna 1686 kirkollislaki jo painotti kirkkojen vastuuta antaa opetusta ja ottaa mukaan kotoperäistä romaniväestöä (Thurfjell, 2013, s. 17).
Sen jälkeen, kun Suomi erotettiin Ruotsin kuningaskunnasta ja liitettiin osaksi Venäjää, Suomen romanien elämä ja historia kietoutuivat selvemmin suomalaisuuteen ja Suomen valtion perustamiseen. Assimilaatioprosessi alkoi, ja sen tavoitteena oli suomalaisen identiteetin luominen. Myös luterilainen kirkko vaikutti osaltaan assimilaatiopolitiikkaan.
 
Raluca Bianca Roman
 
Lähteet: Pulma, P. päätoim., (2012). Suomen Romanien Historia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Thurfjell, D. (2013). Faith and revivalism in a Nordic Romani community. Pentecostalism amongst the Kaale Roma of Sweden and Finland. London & New York: I.B. Tauris & Co Ltd.